nastya dulhiier 1oo PSe024s unsplash

Päivän horoskooppi keskiviikko 30.8.2023

Oinas (20.3.-19.4.)

Kuu siirtyy nyt taas sellaiseen paikkaan, jossa se aktivoi alitajuntaasi, herkkyyttä tai suurta myötätuntoa jotakin ihmistä, eläintä tai koko maailmaa kohtaan. Musiikin tarve ehkä lisääntyy, ja parannuskeinojahan siihen löytyy. Oma planeettasi Mars pitää sinua yhä enemmän liikkeessä, erityisesti muiden kanssa.

Härkä (20.4.-20.5.)

Yhteisöllisiin seikkoihin voi tulla jälleen lisäpotkua, ja jatkat matkaa jopa uusien ulottuvuuksien sfääreissä, jotka ovat kehittyneet jonkin aikaa. Oma luova osuutesi on tärkeämpi kuin uskotkaan yhteisessä hankkeessa. Arkiset tehtävät kolkuttelevat yhä kovemmalla äänellä, ja todennäköisesti ne lankeavat sinulle!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Muista Merkuriuksen perääntyminen vielä parin viikon ajan, sillä se saattaa sotkea inhottavasti suunnitelmiasi matkan varrella. Yleistä silloin ovat peruutukset ja muut aikataulujen muutokset tai unohdukset. Positiivinen Mars herättää enemmän iloa ja tarvetta vapaaseen laatuaikaan, joten miten olisi kulttuuritilaisuus?

Rapu (21.6.-22.7.)

Muut maisemat saattavat olla mielessäsi erityisellä tavalla parin päivän ajan. Ehkä mieleesi palautuu jotain ulkomaan kokemuksesta tai ulkomaalaisesta. Jonkin asian tai aiheen syvällinen tutkiminen voi tuottaa tulosta, ja tutkimuksen alalla aivan erityisesti. Rakkaus on rauhallista, ehkä seesteistä!

Leijona (23.7.-22.8.)

Ehkä on aika tarkastella talouttasi tai rahanreikiä, jonne tuntuu kuluvan yhä enemmän rahaa tai jotka tuntuvat kasvavan. Onko elämäntyylisi muuttunut rahankäytön suhteen? Onko naapurustossa uusia hoidettavia asioita vai enemmän jonkinlaista aktiivisuutta tai aloitteellisuutta? Suhteessa ei tyydytä pienimuotoiseen!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Toisten taholta voi tulla olemiseesi järjestystä ja kuria, ja saatat tuntea olosi rajoitetuksi muustakin syystä, kuten velvollisuuksista. On mahdollista, että törmäät hyvin erilaiseen ihmiseen, jota et oikein ymmärrä. Jokin käytännön ahertaminen tai luonnossa liikkuminen tekisi sinulle hyvää nyt ja lähiviikkoina!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Käytännön arki ja työtehtävät voivat sujua sellaisissa merkeissä, että tunteet tulevat kuvaan mukaan. Siksi saatatkin toimia hiukan intuitiivisesti, sen sijaan, että etenisit kohta kohdalta järjestelmällisesti. Alitajuiset kerrokset ovat myös yhä voimissaan, ja ne saavat sinut ehkä kuvittelemaan.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Ehkä sukellat taas pitkästä aikaa enemmän pinnan alle, tarkastelemaan syvemmin, mitä motiivit kenelläkin on missäkin asiassa. Onko sinulla tunne, että jotain asiaa täytyy valmistella syrjemmällä tai salassa, jotta saat sen parhaiten eteenpäin? Jupiterin laajentava vaikutus kohdistuu yhä suhteisiisi!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Voi olla, että järjestelykykysi huomataan ryhmätoiminnassa, isommalla tai pienemmällä kokoonpanolla. Kyse voi olla siitä, että osaat asian paremmin kuin muut ja voit ohjata heitä. Työelämässä saattaa olla monenlaisia kiemuroita, jotka eivät selviä käden käänteessä. Venus helli yhä!

Kauris (21.12.-19.1.)

Nyt voi olla paljon painoa sillä, miten sanot asian, jotta sen vastaanotto tuntuisi mahdollisimman myönteiseltä. Todennäköisesti onnistut siinä, kuten myös tunteellisessa tai taiteellisessa ilmaisussa. Pidät kuitenkin kovan tahtisi, joka alkoi pari päivää sitten, ja kärsimättömyyden voi ynnätä siihen!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Nyt saattaa helposti tulla kyseeseen tunneperäisten ostosten teko, joten ehkäpä lompakkoa voisi tarkkailla tavallista enemmän. Ehkä kuitenkin tarvitset varsinkin erikoisia tai terveysvaikutteisia tuotteita. Monien vesimiesten matkustusvietti herää ja matkat voivat suuntautua kauemmas kuin yleensä.

Kalat (19.2.-19.3.)

Onkohan nyt aika tarkastella jo vihdoin kaikkia kesän menoja ja tehdä vertailuja tulojen kanssa? Talouskysymyksiä voi olla esillä myös työpaikalla, ehkä monessa muodossa tai tilintaseissa. Ilmaisun laajentaminen tai esiintulo ehkä puheen voimalla voi olla teema pidempääkin. Tunne-elämä pysyy arjessa.

Vaata ka:

horoskoop

Horoskoop – Teisipäev 28 mai 2024

Jäär (21. märts – 19. aprill): Täna on hea päev, et alustada uusi projekte või

euroopa liit

Komisjonid keskenduvad avalikul istungil Eesti huvidele Euroopa Liidu järgmises eelarves

Riigikogu Euroopa Liidu asjade komisjon ja rahanduskomisjon arutavad täna kell 13.30 algaval avalikul istungil, millised